Historiikki

Iines
Olen kissoihin jo kauan sitten hurahtanut vuonna 1984 syntynyt nainen. Kissoihin ihastuin jo ennen kuin omassa perheessä yhtään karvakuonoa asusti. Lopulta vietettyäni liikaa aikaa naapurin kissaa hoitaen äitini taipui hankkimaan meille oman kissan. Pitkältä tuntuneen pennunetsinnän jälkeen meille muutti mustavalkoinen puoliksi siamilainen knikkihäntäinen Karlos.

Monenlaisiin kissoihin on tullut vuosien saatossa tutustuttua. Kymmenisen vuotta tuli pyörittyä joka syksy rescuepentujen parissa. Muutama on jäänyt erityisesti mieleen ja yhteyttä tulee yhä pidettyä omistajiin aina silloin tällöin.

Omaan kotiin olin päättänyt hankkia lemmikikseni rotukissan ja abessiinialaisesta haaveilin. Syksyisen penturumban jälkeen meille kuitenkin tulla tupsahti Ripsa. Se oli ulkoa kiinni ottamani 4kk ikäinen ruskeatiikeri naaras, jolle ei sattunut muuta kotia löytymään. Ensimmäinen oikea töpöhäntä muutti luoksemme huomionkipeän Ripsan seuraneidiksi. Pikkuriiviö tuli Lapualta ja kulki kolme päivää perässäni huutaen huomiota. Hermoja koettelevan ensijärkytyksen jälkeen Misla on ollut kaikinpuolin hurmaavan helppo kissa. Se viettää nykyisin kissanpäiviä Karkussa.

Mislan vietyä enemmän kuin pikkusormen aloin etsiskelemään seuraavaa hännätöntä. Takaraivossa oli ajatus rekisteröintikelpoisesta pennusta, jonka kanssa pääsisi näyttelyitäkin harrastamaan. Kriteerini olivat kovat, vaikka etsin maatiaispentua. Iines haettiin Mynämäeltä syksyllä 2007. Tämä pieni ruskeatäplikäs otus oli synnynnäinen sopeutuja ja kasvoi lauman jatkona, niin kissojen kuin koirien kaverina. Tätä nykyä tämä noviisirekisteröity manx on kahden pentueen emo ja myös mummokissaksi ehtinyt leppoisa kastraatti.

Kasvatettuani kaksi pentuetta yhteistyössä ystäväni kanssa päädyin jatkamaan kasvatusharrastusta ja hain omaa kasvattajanimeä Suomenkissaliiton kautta. FI*Pikkeen hyväksyttiin Fife:ssä 7.7.2010. Nimi juontaa juurensa mieltymyksestäni pikimustaan, värinä ilman valkolaikkua. On se myös eräänlainen tulos pohdinnassani sukunimeni englanninkielisen version hyödyntämisestä.

Tässä vaiheessa lienee selvää että kasvattamani rodut ovat manx ja sen pitkäkarvainen versio cymric. Suomalaiseen pieneen kissakantaan on tuotu ulkomaalaista vahvistusta runsaastikin ja lisäksi vuosittain rotuihin saadaan joitain yksilöitä noviisirekisteröinnin kautta. Kasvatuksessa on toki mahdollista käyttää myös eurooppalaista ja brittiä, joten pidän rodun geenipohjaa rikkaana moneen muuhun pieneen rotuun verrattuna. Oman vapautensa kasvatukseen tuo myös se ettei värivirheellistä manxia ole. Sattumaa kasvatuksen tulokseen tuo riittävästi se toivottu ominaisuus eli hännättömyys. Kasvatuksessa käytetään myös niitä hännällisiä rodun edustajia, jotka eivät näyttelyissä voi titteleitä saavuttaa.

Hypätäänpä 11-vuotta manxi-elämää eteenpäin. Iinestä alkaa jo ikä painamaan vanhenevissa nivelissä. Olen juuri kasvattanut 10. pentueeni, sijoitusnaaraalla tämäkin pentue. Samaan aikaan kotiin odotellaankin täysin vieraan rodun edustajaa. Kissaharrastuksessani kääntyi uusi lehti kotiin saapuneen siperiankissa - Aatun myötä. Aatu on allergiavapaasta linjasta ja sen kanssa olemme koko perhe pystyneet hyvin hengittämään samaa ilmaa.
WebDesign Satu Pihlajamaa