Pennut

Kissanpennut Kissanpennut Kissanpennut

Valitsen pentujen vanhemmat täydentämään toisiaan suvun, luonteen sekä rakenteen kannalta. Molempien vanhempien tulee läpäistä tietty vaatimustaso, joten en käytä kollia jota en ole päässyt tapaamaan. Suositeltujen terveystestien lisäksi vanhemmille tehdään tarpeelliseksi koettuja tutkimuksia. Tavoitteenani on saada aikaan rodunomaisia ja hyväluonteisia jälkeläisiä, joista on iloa perheelleen jopa 20-vuodeksi. Kasvatukseni tarkoituksena on säilyttää rodun monimuotoisuus tavoittelemalla pientä sukusiitoskerrointa.

Pennut luovutetaan niille sopiviin koteihin, sillä pentueessa on aina tempperamentiltaan erilaisia pentuja. Siksi on tärkeätä tietää myös tulevasta omistajasta ja hänen kertoa millaista kissaa etsii. Tarkoitus on myös pitää yhteyttä kasvatteihin niiden elämän varrella.

Kissan tarkoitus on olla perheenjäsen. Tavoitteeni ei ole kasvattaa kotona olevien kissojen määrää vaan käyttää harrastuksessani sijoituskissoja, jotka voivat jatkaa eloaan perheen lemmikkinä siitoskäytön jälkeenkin.



Fife kasvattaja

Surokilainen

Suomen manxrenkaan hallituksen jäsen

Sijoituskissaa harkitsevalle hyödyllinen linkki